Me ollaan kevään aikana päästy tekemään hirmuisesti kaikkea kivaa ja uutta!
Toukokuun alussa käytiin ensimmäisen kerran tutustumassa paimennuksen saloihin Hjerppen Pian luona Kiteellä. Pienelle koiralle laitettiin pyöröaitaukseen pieni lauma lampaita, joita se sai liinan päässä ihmetellä. Kovasti Arra niitä tuijotti mutta varsinkin alkuun haki paljon apua minulta, että kerro nyt ihmeessä mitä noille otuksille pitää tehdä! Pian ohjeen mukaan olin vain passiivinen koiraa kohtaan, sen tulee itse laatia toimintasuunnitelma. Ja kyllä sieltä pienen pieni idealamppu syttyi siksi pienen pieneksi hetkeksi, kunnes kaikkensa antanut pikku koira väsähti totaalisesti ja tyytyi mussuttamaan lampaankakkaa. Kyllä ajattelu on rankka laji!
Myös paimentamaan päässyt Petja-veli tarkkailee siskon edesottamuksia. Kuva©Wilhelmiina Virolainen
Toisena uutena lajina testissä on haku. Lajiin tutustuminen alkoi ohjaajien teorialuennolla. 3 tunnin rupeaman jälkeen oli kyllä ohjaajasta veto pois! Kyllä kun aloittaa opettelun tietopohjalta nolla (no okei, olin käynyt lukemassa lajiesittelyn mutta en ymmärtänyt siitä sanakaan), niin matka mukavuusalueelle on pitkä. Tallaus, ukot, haamut, pistot, risteily... en ensimmäisenä veikkaisi koiraharrastussanastoksi! Kolme kertaa pääsimme kokeilemaan teoriaa käytäntöön.
Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme metsässä tuuli-ilmaisua. Tässä harjoituksessa koiralle tehdään ihmisen hajusta merkityksellinen ja opetetaan sitä hakeutumaan tuulen alle. Ukko meni piiloon pressun alle ja me lähdimme Arran kanssa liikkumaan poikittain vastatuuleen.
Arran mielestä paljon mielenkiintoisempaa oli etsiä vanhoja puolukoita, pureskella käpyjä ja kuunella linnunlaulua. Kun pääsimme aivan pressun alla pötköttävän ukon viereen, Arra katsoi minua kuin sanoakseen: Niin, te ihmiset olette kyllä harvinaisen omituista sakkia. Mennä nyt päiväunille keskelle metsään tuommosen muovisen peiton alle. En kyllä ainakaan herätä sitä, voi olla vaikka äkäinen!
Mutta onneksi mieli muuttui kun pressun alta alkoi levitä lihapullan tuoksu, voi ihanaa, sieltä päväunilta heräsikin lihapulla-automaatti!
Minä sain pötkettä ukkona Jennille ja saksanpaimenkoira Voitolle. Helppo homma, ei tarvinnut pötkötellä kauaa kun Voitto suoritti homman kuin vanha konkari.
Seuraavana päivänä teimme täysin identtisen harjoituksen. Ilmeisesti jotain oli Arran pienessä päässä yön aikana prosessoitu, sillä kun astuimme metsän puolelle niin samantien nenä nousi maasta, otti tuulesta ukon hajun ja suoraan sitä kohti. Ensimmäisellä kerralla tuuli vielä kääntyi ennen ukolle pääsyä ja haju katosi. Mutta osaava koira osaa palata kohtaan, josta haju löytyi ja hakeutua uuteen suuntaan tuulen alle. Niin toimi myös Arra ja sieltähän se ukko löytyi. Olisi minun ilme ollut varmasti näkemisen arvoinen.
Kolmannella kerralla treenasimme kenttäolosuhteissä risteilyä, eli liikkumistapaa, jolla koiran tulisi hakualueella edetä. Eli näin alkuun se tarkoittaa kahden etenevän ukon välillä juoksemista ja herkkujen syömistä.Tämä harjotus oli Arran mielestä ihan parasta! Tosin pieni kääpiö koira meinasi hävitä korkeaksi kasvaneeseen leinikkoon! Ei vais, pätevä pieni eläin!
Aksattukin me ollaan! Pentukurssia on jäljellä vielä yksi kerta. Ollaan opeteltu takaa-ohjausta ja takaakiertoa, tutustuttu puomiin, keinuun, pituuteen ja pussiin. Paljon ollaan käyty treenaamassa myös yksinään, joilloin on lähinnä keskitytty siihen, että vire ja vauhti on riittävä. Ihan sama minne mennään kuhan mennään täysiä! Arra on todella taitava nyt vain ohjaajan pitäisi ymmärtää, että kasvamassa on todennäköisesti melkoisen rivakkaliikkeinen ohjattava (joka on nyt jo nopeampi kuin Nessa koskaan radalla) ja kehittyä myös itse mukana. Se että ennen riitti, että on paikassa X aikana Y ei riitä enää. Parasta!
Joko meidän tässä vaiheessa pitää päättää mitä me treenataan? Agility tulee toivottavasti olemaan meidän päälaji mutta kaikkea muutakin kivaa voisi treenata. Haussa mietin, että kuinka se tulee sopimaan tämmöiselle adhdohjaajalle? Syttyykö koira paimmennukseen? Päästäänkö treenaamaan sitä riittävästi? Aa-pu-va!
