Kasvava asenne

No niin, nyt on kirjurin lomat vietetty ja paluu arkeen suoritettu. Arra sai lomailla Miimin hellässä huomassa, velipojan, tätin ja isomummun kanssa. Nessa vietti pentuvapaata äitini luona.

Miimi starttasikin lomani aikana alkaneen pentuagilitykurssin Arran kanssa. Ekalla kerralla oli leikitty, tehty putkea, hypyn tarjontaa ja tutustuttu kontaktipintaan. Kotiläksyksi olikin tullut leikkimisen vahvistaminen ja etenkin kuolleen lelun opettaminen.

Muutaman kerran olen ennen kurssin aloitusta käynyt hallilla leikkimässä Arran kanssa. Se saalistaa erinomaisesti mutta esimerkiksi heitetty lelu ei voisi vähempää kiinnostaa. En ole tästä kuitenkaan ottanut stressiä, etten vahingossakaan ala paineistamaan leikkitilannetta, koska kotona leikki kuitenkin onnistuu hyvällä asenteella. Uskon, että tuo samainen asenne tulee siirtymään vielä treeneihinkin ajan kanssa. Palkaksi kelpaa tällä hetkellä parhaiten ruoka. Syöminen on parasta mitä pikkukoira voi tehdä (ainakin heti Nessan kiusaaminen, juokseminen, paljastuneen maan kaivamisen ja lelunkorin pureskelun jälkeen)! :)

Noh, koska ohjaaja on ollut nyt ihan "Me päästään treenaamaan!!"-liekeissä, niin kotiläksyt on otettu enemmän kuin tosissaan. On kokeiltu erilaisia leluja ja nameja lelun sisällä...nooh...vähän parempi, tai siis pikkuhiljaa koko ajan parempi. Mutta tässäkin hommassa piti vain luottaa koiraan. Oltiin oman hallin pääsiäiskisoissa katselemassa hälinää ja samalla Vipstroren myyntikojun tarjontaa. Sieltä Arra ihan omatoimisesti pongasin punaisen lepakkolelun.

Tuommosen hupakonko sinä haluat?

Kyllä tahton!

Noh, onhan teissä jotain samaa näköä...

Ai täh?!

Lepakkolelu osoittautui lottovoitoksi. Se on pieneen suuhun sopivan kokoinen, sitä voi kivasti retuuttaa siivistä ja jos oikein villiksi heittäytyy niin sen saa myös vinkumaan. Jes!

Pikkukoiran kokoajan kasvava asenne saa ohjaajan hymyilemään aina vain leveämmin. 

Video kannattaa katsoa ilman ääniä, jos yliaktiivinen, pikkuoravan saundilla piipittävä ohjaaja ärsyttää. 😁